Michael Pollan – Oikean ruoan puolesta


Jos haluat tuntea olosi hyvinvoivaksi ja terveeksi, kannattaa tämä opus viipymättä lukea läpi.

 

”Syö ruokaa. Sopivasti. Lähinnä kasviksia.” – Michael Pollan

 

Pollan tuo useiden esimerkkien kautta esiin kuinka ihmisiltä on kaiken ravintoainehypetyksen keskellä päässyt unohtumaan syömisessä ja hyvinvoinnissa terve maalaisjärki. Nykyajan länsimainen ihminen on ainoa luomakunnan otus, joka tarvitsee ammattiapua ruokansavalitsemiseen.

 

Mielestäni tällöin ihmisen itsensä johtaminen ei ole täysin lapasessa.

 

Kirjailija esittelee alkuun hyvin seikkaperäisesti länsimaisen hyvinvoinnin rappeutumisen historiaa sekä  länsimaisen ravitsemuskulttuurin vaikutusta kroonisten tautien, kuten diabeteksen syntyyn.  Useiden eri tutkimustulosten kritisointi ja syvä pureutuminen ravintoaineisiin saattaa välillä puuduttaa, mutta saa toisaalta sisäistämään mainiosti perusteet, jonka vuoksi ruokailutottumuksia olisi syytä muuttaa hyvin nopeasti.

 

Kirjan selkeästi paras osa on kolmas osa, jossa Pollan antaa tukun tärkeitä käytännön vinkkejä kohti hyvinvointia ja tervettä elämää. Voin allekirjoittaa yksinkertaiset ja hyvin perustellut ohjeet täysin. Jokaisen oma keho ja mieli ovat loppupeleissä ihmisen tärkeimmät työkalut, joiden on syytä olla kunnossa, mikäli mielii menestyä elämän eri alueilla. Pollanin kirja tarjoaa erinomaiset perusteet, joiden avulla on helppo ottaa itsensä johtamisen ruori takaisin omiin käsiin.

 

Tätä kirjaa ei ole turhaan siteerattu jopa koko vuoden tärkeimmäksi kirjaksi.

MICHAEL  POLLAN

Oikean ruoan puolesta (s. 240).

Atena kustannus 2009.



© 2013- RayQ Oy
^