Täytyy puhua rahasta


Kyllä ja ei, sitten taas kyllä.

Työn arvon mitta on raha. Kuukauden leivot kakkua ja myyt sen kuun viimeisenä päivänä. Tätä kutsutaan työksi ja palkkapäiväksi. Siksi suoritusta mitataan rahassa. Yksityisen puolen eli yritysten – jonka pitää leipoa niin iso kakku, että siitä voidaan leikata viipale sekä julkisen sektorin työntekijöille (esim. opettajille ja papeille) että työelämän ulkopuolella oleville (esim. opiskelijoille) – kannalta tämä on erityisen kriittistä. On kärjistetysti kahdenlaisia yrityksiä: voitollisia ja entisiä. Yritykset eivät voi nostaa veroja tai sopia voitoista. Siksi palkanmaksukyky perustuu sille, että taloon tulee enemmän rahaa kuin sieltä lähtee pitkällä aikavälillä kilpailluilta markkinoilta.

Ei, raha ei mittaa ihmisen arvoa tai ihmisarvoa. Palkan suuruus tai pienuus ei kerro mitään ihmisen kokonaisvaltaisesta menestyksestä tai arvosta. Siksi rahasta ei saa puhua ihmisyyden ilmentäjänä. Raha on väline, ei arvo itsessään. Rahalla voidaan tehdä lisää rahaa, rahalla voidaan myös pilata ihmiselämiä. Raha on rahaa: ei jumalallista eikä saatanallista.

Kyllä, raha ei ole tabu. Kaikella työllä on hintansa, mutta myös vaihtoehtoiskustannuksensa. Kun hinta on liian matala, tilanne ei ole hyvä. Kun hinta on liian korkea, tilanne ei ole yhtään sen parempi. No mikä se oikea hinta sitten on? Oikea hinta on se, että joku suostuu tekemään työn, jonka joku toinen suostuu maksamaan. Yksinkertaista.

Kun mietit mitä osaat, mieti samalla, millä hinnalla olet sitä valmis tekemään. Se, että osaat jotain, ei tarkoita, että joku olisi valmis siitä mitään maksamaan. Siksi kannattaa katsoa kahta asiaa: mitä ongelmaa ei ole vielä ratkaistu (kysyntä) ja miten minä sen ratkaisisin (tarjonta). Ja sitten ei muuta kuin markkinoille.

Ystäväsi,
Ville



© 2013- RayQ Oy
^